Syksyn strategiaa – Liinisti
Lämmin, helteinen kesä alkaa olla taakse jäänyttä. Mieli ja keho ovat levänneet, helteessä ei vain jaksanut suoriutua tekemättömien kesätöiden listasta. Toivottavasti aikaamme liittyvä kiire ja ohjelmoitu suorittaminen sai helteiden ansiosta hetkeksi väistyä. Mikä sen hienompaa kuin leppoisa laiskottelu tai kevyt puuhastelu ilman erityisempiä tavoitteita. Tässä olisikin meille tai ainakin minulle tavoitetta ohjelmoida aikaa pohdiskelulle, rupattelulle ja kiireettömälle yhdessäololle. Työkulttuurimme monissa yhteisöissä, uskon ja koen niin, alkaa kaivata näiden asioiden avointa ja kriittistäkin pohdiskelua. Mitä on nopeasti teknistyvä toimintaympäristömme vaikuttanut jaksamiseemme ja työkulttuurimme, onko kehitys kaikilta osin kulkenut hyvään suuntaan? Miltä tuntuu palata töihin 300 lukemattoman sähköpostin eteen?
Hiljattain olin toimeksiantoon liittyvässä kehityspalaverissa erään ison asiakasyhtiöni toimitus- ja talousjohtajan kanssa. Palaverin agenda luiskahti oudoille raiteille. Puhuimme toimihenkilöitä vaivaavasta kroonisesta kiireestä, aikamme informaatiotulvasta ja siitä selviytymisestä sekä sähköposti- ja palaverikulttuurista. Keskustelumme ajautui myös todellisen ja mielen rakentaman kiireen ympärille. Muuttuko asiat ympärillämme todella niin nopeasti kuin ne ehkä koetaan? Aluksi minulla oli tunne, etteikö päästä jo asiaan! Keskustelun edetessä tunsin lopulta, ettei tämän parempaa strategian aloitusta voi ollakaan. Mielemme tasoittui, kiire hävisi, tuli tilaa, se oli terapiaa. Avoin ja välitön ajatusten vaihto lisäsi luottamustamme. Olemme ihmisiä, konsultitkin.
Syksy on yhtiöissä strategioiden ja budjettien aikaa. Nautitko siitä? Jos tuntuu rankalta, niin pohdiskelua kannattaa harjoittaa, muttei yksin. Strategia on kuin romaanin juoni, mutta se ei saa olla monimutkainen. Sehän toki toteutuu tavallaan, vaikkei sitä kirjoitettaisikaan. Eikö pohjimmiltaan ole kyse siitä, että miten koko joukkueemme saa asiakkaamme varallisuutensa kanssa toteuttamaan unelmaamme. Julkista unelmasi ja kerro miten asiakas saadaan niihin mukaan. Sitten tehdään ne tarvittavat temput. Voidaan toki myös puhua kriittisistä menestystekijöistä ja ne toteuttavista elementeistä. Kannattaa kaivaa strategian timantit ja julkistaa ne, saattavat sopia A3:lle!